Skotlannissa elää pieni villikissapopulaatio. Ei siis villiintyneiden kotikissojen populaatio, vaan aito ja oikea villikissa. Populaatio on jäänne aikoinaan koko Britannian saarella eläneistä villikissoista, joiden elintila ja lukumäärä kutistui ajan saatossa olemattomiin. Nyt tämän uhanalaisen villieläimen kanta yritetään elvyttää uuteen nousuun.
Skotlannin villikissa on eurooppalaisen villikissan (Felis silvestris) Skotlannissa elävä paikallispopulaatio. Villikissat eivät ole kotikissojen esi-isiä, vaan sekä villikissat että kotikissat kehittyivät samasta kantamuodosta. Eurooppalaisia villikissoja elelee Skotlannin lisäksi esimerkiksi Puolan Karpaateilla, Jura-vuoristossa ja Iberian niemimaalla.
Villikissan tuntomerkkejä
Skotlannissa villikissat ovat kotikissoja suurempia ja rotevampia. Turkki on tuuhea ja ruskearaidallinen eikä siinä ole valkoisia merkkejä. Silmät ovat vihreät. Raidallisesta kotikissasta villikissan erottaa myös vahva häntä: se ei kapene hännänpäätä kohden kotikissan hännän tavoin, ja hännän päässä ovat villikissalle tunnusomaiset mustat renkaat. Hännän päällä ei kulje mustaa viivaa, kuten raitapaitaisilla kotikissoilla.
Villikissan kallo on kotikissan kalloa tukevampi ja sen korvat osoittavat enemmän sivulle. Raajat ovat pidemmät. Myös sisäelimisissä on eroja: vaikka sekä villikissa että kotikissa ovat lihansyöjiä, villikissan suolisto on kotikissan suolistoa lyhyempi. Siinä missä kotikissat ovat ihmisen seurassa sopeutuneet jossain määrin kaikkiruokaisiksi, villikissat syövät yksinomaan saaliselämiä, ja lyhyt suolisto sopii liharavinnon sulattamiseen.
Villikissat saalistavat villikaneja, jäniksiä, lintuja ja jyrsijöitä. Villikissan näkeminen luonnossa on tavattoman harvinaista, sillä ne pysyttelevät piilossa, liikkuvat pääosin hämärän aikaan ja välttelevät sekä ihmisiä että ihmisen muokkaamia ympäristöjä.
Skotlannin villikissojen historia
Britanniaan villikissat vaelsivat noin 9000 vuotta sitten, kun Euroopan mantereen ja nykyisen Britannian saaren välillä oli maayhteys. Kissat elivät aikoinaan koko Britannian alueella, mutta kissan suosiman, metsäisen elinympäristön häviämisen ja vainon seurauksena ne hävisivät eteläisestä Englannista jo 1500-luvulla. Villikissojen elintila ja lukumäärä kutistui entisestään vuosisatojen kuluessa, ja 1800-luvun lopulla niitä esiintyi enää pohjoisessa ja läntisessä Skotlannissa. 1900-luvun alun voimakkaat hakkuut verottivat Skotlannin metsiä ja ajoivat villikissan entistä ahtaammalle.
Villikissojen vaino ja tappaminen jatkui sekin kiivaana, sillä riistanvartijat ja metsästäjät eivät perustaneet villikissoista, jotka verottivat osin samoja riistalajeja kuin ihmisetkin. Viime vuosisadan alussa sukupuuton partaalle ajautuneet villikissat pelastuivatkin oikeastaan ensimmäisen maailmansodan ansiosta: riistanvartijat siirtyivät sotatantereelle ja villikissakanta päästi sodan aikana hieman toipumaan.
Uhkana kotikissa
Luonnossa Skotlannin villikissoja arvellaan elävän enää muutamia kymmeniä, ja populaatio on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Valistustyön ansiosta villikissat eivät enää ole jatkuvan vainon kohteena. Suurimman vaaran villikissapopulaatiolle aiheuttavat nykyään ihmisten sijaan heidän lemmikkinsä: kotikissat.
Siinä missä villiintyneet tai vapaana kulkevat kotikissat viihtyvät avoimilla niittymailla, villikissat elävät metsissä ja jokivarsiseuduilla. Alueiden rajaseuduilla tapahtuu kuitenkin paljon kohtaamisia, ja kotikissojen levittämät tartuntataudit koituvat usein villikissojen kohtaloksi. Vaikka kotikissat ja villikissat ovat erillisiä kissalajeja, ne voivat myös paritella keskenään ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Risteytyminen kotikissojen kanssa onkin nyt suurin uhka villikissojen tulevaisuudelle. On epäselvää, löytyykö puhdasverisiä villikissoja luonnosta enää lainkaan. Skotlannin villikissapopulaation arvellaan joka tapauksessa olevan jo funktionaalisesti sukupuutossa. Tämä tarkoittaa, että luonnossa ei enää elä tarpeeksi villikissoja, jotta kanta voisi säilyä tai lisääntyä luontaisesti.
Pelastustoimia
Skotlannin villikissakantaa pyritään nyt elvyttämään monin tavoin. Tärkeä osa elvytystoimia on villikissojen asumisalueilla liikkuvien kotikissojen leikkauttaminen ja rokottaminen. Villiintyneet kotikissat loukutetaan, leikataan, rokotetaan ja palautetaan luontoon. Vapaana liikkuvien kotikissojen omistajia valistetaan leikkauttamisen ja rokottamisen tärkeydestä: toimenpiteet hyödyttävät paitsi heidän omaa lemmikkiään, mutta myös Skotlannin ikonista minitiikeriä. Viimeisten luonnossa elävien villikissojen elinalue Ardnamurchanin niemimaalla on tiukasti suojeltu.
Koska luonnossa elävän villikissapopulaation ei suojeltunakaan katsota riittävän terveen kannan elvytykseen, villikissoja myös kasvatetaan eläinpuisto-olosuhteissa. Kissat testataan ja vain geneettisesti puhtaimmat villikissat - eli kissat, joilla on vähiten kotikissaperimää - valitaan käytettäväksi kasvatusprojektissa. Tavoitteena on erottaa nämä kaksi perimälinjaa toisistaan ja näin elvyttää puhdas villikissalinja.
Kesällä 2023 ensimmäiset kasvatusprojektin villikissat vapautettiin salassa pidettyyn paikkaan Cairngormsin kansallispuiston alueelle. Kissoja oli 22, ja suunnitelmissa on siirtää kansallispuistoon 60 kissaa lisää vuosina 2024-2026. Vapautetuilla kissoilla on GPS-pannat, joiden avulla niiden liikkeitä seurataan. Samalla opitaan lisää kissojen elämästä luonnossa ja voidaan suunnitella entistä parempia toimia tulevien vapautusten onnistumisen takaamiseksi.
Teksti: Mari Aro
Kuvat: savingwildcats.org.uk
Artikkeli on alunperin julkaistu HESY 1/2024 jäsenlehdessä.