kissa sairastuu, kissan kuoleman, kissan kuoleman aiheuttama suru, kissan menetyksestä aiheutunut suru, kissapuu blogi, kun tulee aika päästää kissa taivaaseen, kun tulee aika päästää lemmikki taivaaseen, lemmikin kuolema, lemmikki sairastuu

KUN TULEE AIKA PÄÄSTÄÄ LEMMIKKI TAIVAASEEN

Lemmikin omistajalle tulee joskus eteen se päivä, kun on aika päästää rakas lemmikki, perheenjäsen ikuiseen uneen ja juoksemaan taivaaseen. On ollut paljon juttuja siitä, koska on oikea aika luopua rakkaasta lemmikistä, mutta juuri missään ei ole ollut juttua siitä, miten lemmikin kuoltua ihminen toipuu siitä. Ei ole ollut myöskään juttua siitä millaisia pelkotiloja ihminen kokee, kun huomaa, että rakas lemmikki on jo luovuttanut taistelun sairautta vastaan, ja aika päästää rakkaan perheenjäsenen ikuiseen uneen.

KUN ON AIKA LUOVUTTAA

Rakas Alma – kissani sairastui munuaistenvajaatoimintaa vuonna 2012 loppuvuodesta. Silloin se vasta todettiin, kun oireet tuli vasta loppuvaiheessa esiin , kun oli 85 % munuaisista tuhoutunut.

Oireet olivat niinkin kamalat kuin, että suuhun tuli haavaumia, ruokahaluttomuutta, juominen lisääntyi sekä virtsaaminen. Suu alkoi haisemaan. Muistan vieläkin sen hajun. Se oli karmiva. Laihtumista alkoi tapahtua aika vauhdilla. Väsymystä ja uupumusta, oksentamista. Huono vointisuutta.

Kun rakas lemmikki sairastuu niin siinä syntyy ihmiselle valtava stressi. Aamulla ensimmäisenä katsot vieläkö eläin on hengissä vai onko hän yöllä nukkunut pois. Sitten päivän mittaan arvioit eläimen tämän hetkistä terveydentilaa, että onko vointi huonontunut vai kohentunut. Joko tänään on aika päästää rakas lemmikki taivaaseen vai vieläkö seuraan vielä muutaman päivän tilannetta. Käyt monta kertaa päivän aikana itsesi kanssa kamppailua, että onko tänään tullut se päivä vastaan, kun on sanottava hyvästit.

Se tunne, kun huomaat rakkaan lemmikin luovuttaneen taistelun sairautta vastaan on todella hirveetä. Kun tajuat, että ei ole enää mitään tehtävissä. Kun katsot uupunutta eläintä ja näet hänen silmistään, ettei ole enää elämäniloa jäljellä. Ne raastavat sinua, kun tiedät, että sinun viimeinen rakkauden palvelus on päästää eläin ikiuneen.

KUN TULEE AIKA SANOA HYVÄSTIT

En tule ikinä unohtamaan päivää, kun vein Alman eläinlääkärille. Tiesin silloin, että nyt on tullut se päivä vastaan, kun sanon rakkaalle kissalleni hyvästit. Eläinlääkäri otti vielä verikokeet ja kun tulokset valmistuivat, niin asia oli hyvin selvä, että Alma nukutetaan ikiuneen ja teen sen viimeisen rakkauden osoituksen, elämäni kissalle. Alma oli saanut jo hetken aikaa rauhoittavaa ja kipulääkkeitä, kun verikokeen tuloksia piti odotella.

Olin Alman kanssa koko ajan lääkärihuoneessa. Alma oli hyvinkin rauhallinen, kun oli saanut rauhoittavaa. Silitin Almaa ja huomasin, että on aika ”kamoissa”. Eläinlääkäri tuli huoneeseen ja sanoi, että nyt voitaisiin aloittaa.
Eläinlääkäri alkoi laittaa lopetusainetta suoraan suoneen ja melko nopeasti Alma lyyhistyi käsivarsilleni. Eläinlääkäri kuunteli sydäntä ja sanoi lopulta:” nyt on sydän pysähtynyt”.

 Silloin vasta annoin luvan itselleni romahtaa. Itkin Alman vierellä ja huomasin, että Alman silmät lasittuneet ja tajusin, että jäljellä on enää ulkokuoret ja Alma on poissa.

Silitin Almaa ja en meinannut millään pystyä lähtemään huoneesta. Palasin ovelta aina vaan uudelleen Alman vierelle. Lopulta sanoin, että Alma mami rakastaa sinua ja pakotin itseni lähtemään huoneesta.

kun lemmikki menehtyy, kun kissa kuolee

TRAUMAATTISEEN KRIISIIN LIITTYVÄ SHOKKI

Psyykkisiä traumoja ovat esimerkiksi rakkaan odottamaton kuolema. Shokki on traumaattisen psyykkisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua. Se on suojareaktio, joka auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei pysty sillä hetkellä käsittelemään. Vaihe voi kestää muutaman vuorokauden ajan. Shokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta ja kieltää sen.
Ihmisen reagointi vaihtelee. Moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta.
 

REAGOINTITILA

Shokkitilan jälkeen mieli siirtyy reagointitilaan. Ihminen alkaa käsittelemään tapahtunutta yrittäen ymmärtää sitä. Tilanteen käsittelyyn voi liittyä ruumiillisia oireita, kuten; ruokahaluttomuutta, unettomuutta, syyllisyydentuntemuksia.

KÄSITTELYTILA

Reagointitilan väistyessä mieli rauhoittuu. Asiat mielessä alkavat selkiytyä ja kaikki palaset loksahtavat pikkuhiljaa paikoilleen. Käsittelytilaan siirtyessä, jossa aluksi shokin aiheuttanutta tapahtumaa aletaan mielessä hyväksyä.

UUDELLEENSUUNTAUTUMISEN TILA

Edessä on viimeinen käsittelyvaihe, uudelleensuuntautumisen tila. Tässä tilassa tapahtuu lopullinen toipuminen shokista. Ihminen on kyennyt käsittelemään tapahtuneen sitten, kun se ei rajoita enää millään tavalla elämää ja luottamus elämään sekä tulevaisuuteen palautunut takaisin. Tässä tilassa ihminen huomaa itsessään sellaisia voimavaroja, joiden olemassaolostaan ei ollut aikaisemmin tiennyt. Suuren kriisin jälkeen ihminen ei ole enää ikinä ennallaan, mutta tällaisen vastoinkäymisen jälkeen on vahvempi kuin ennen. Jatkossa pystyy käsittelemään vastaavia haasteita paremmin. Ikävissä asioissa pitää ottaa aina kaikki opettavaiset ja kasvattavat kokemukset mukaan, sillä tulevissa elämänkoitoksissa ne tulevat olemaan jatkossa suuri voimavara.

Se kauanko eri vaiheet vievät aikaa vaihtelee ihmisillä. Jotkut toipuu parissa vuodessa ja toiselle voi kulua aikaa, vaikka kymmenen vuotta. Itse en ole päässyt tähän vaiheeseen vieläkään, vaikka aikaa kulunut jo kolme vuotta.

MITEN TOIPUA KUOLEMASTA

Kotona minua odotti Cara ja Nelli – kissat. Ne olivat ihan ihmeissään miksi tulen takaisin tyhjän laatikon kanssa ja miksi itken koko illan. Arkea oli vaan pakko jatkaa ja kaupassa oli pakko käydä ostamassa kissoille ruokaa.
Näin jälkikäteen ajateltuna kissat pitivät minut liikkeessä ja kissojen vuoksi oli sängystä noustava ylös. Kissat pitivät minut järjessä.


Surun keskellä oli raastavaa katsoa miten kissat surivat Almaa. Cara ja Nelli kävivät syömässä ja menivät vierekkäin nukkumaan. Näin pyöri arki. Nelli maukui muistaakseen puolitoista viikkoa kaikki yöt ja minä kävelin yöt kotona Nelli sylissä ja lohdutin häntä. Otin sänkyyn viereeni nukkumaan ja siihen lopulta väsyneenä nukahti.

Ensimmäinen vuosi Alman kuolemasta meni sumussa. Oli pakko pyörittää arkea ja hoitaa kissoja ja antaa niille kaiken huomion, mutta yhä ne vaan masentuneena kävivät syömässä ja nukkuivat vaan. Eivät juuri yhtään leikkineet tai parvekkeella käyneet ulos katsomassa. 

Vuosi Alman kuolemasta tuli vastaan tilanne, että kaveri pariskunnalle syntyi vauva ja heidän villi kollikissa muutti minun luokseni joulun jälkeen. Silloin kaikki muuttui. Kahdessa viikossa kaikki kolme kissaa nukkui vierekkäin ja alkoi asunnossa elämää. Kissat leikkivät keskenään ja kesällä viettivät yhdessä aikaa parvekkeella, vaanien kärpäsiä. Kollikissa Vili ei voi aavistaakaan miten paljon iloa tuonut tähän perheeseen.
Vili tuli pelastaa meidät syvästä masennuksesta, iloisella ja sosiaalisella luonteella. Vili toi asuntoon eloa ja elämänhalua, olemalla ihana oma itsensä.

AIKA HELPOTTAA

Kun elää pitkän yhteiselon eläimen kanssa ja tulee eteen aika, kun rakas lemmikkieläin päästettävä taivaaseen, niin se vie useita vuosia aikaa, kunnes suru helpottaa ja tilalle tulee kaipaus. Nyt on kulunut kolme vuotta Alman kuolemasta ja minä yhä niin paljon kaipaan Almaa. Yhä minä itken, että olen menettänyt elämäni kissan.

Jokaisella on erilainen tapa surra ja jokaisella se vie aikaa toipua. Aikanaan pystyy hyväksymään asian, mutta muistot aina säilyvät mielessä. Nautitaan siis jokaisesta päivästä, jonka saamme lemmikkieläimen kanssa elää.

Tähän loppuun runo jonka eläinlääkäri oli kirjoittanut korttiin:

”Se mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.

ole hiljaa.
sulje silmät.
hengitä.
kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa”
Kauniita Unia, Alma.

Alma 15.11.2000 – 10.12.2012
 

Teksti: Heidi Dahlman

Kuva: Canva kuvapankki

Artikkeli on alunperin julkaistu "Ducata bloggaa" blogissa vuonna 2019

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.