Kirjoittaja ELL Iida Niinikoski
Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssä. Sisätautipotilaat, erityisesti kissat, ovat lähellä sydäntä. Kotona vilistää aktiivinen somalikissa Raili, joka opettelee seuraavaa temppunaan ukulelen soittamista.
Sokeritauti eli diabetes mellitus on suhteellisen yleinen sairaus kissoilla. On arvioitu, että 200 kissasta 1-2 yksilöä sairastuu diabetekseen. Diabeteksessa veren sokeripitoisuus on jatkuvasti liian korkea, mikä johtaa monenlaisiin ongelmiin. Kissan diabetes muistuttaa ihmisten tyypin 2 diabetesta ja sen hoidon kulmakiviä ovat tehokas insuliinihoito aikaisessa vaiheessa sairautta, ruokavalio ja ylipainon välttäminen. Osa kissoista pääsee aggressiivisen alkuhoidon ja tehokkaan seurannan jälkeen kokonaan eroon insuliinilääkityksestä.
Mistä diabetes mellitus johtuu?
Insuliini on haiman beetasolujen tuottama hormoni, joka lisää esimerkiksi ruokailun jälkeen sokerin siirtymistä verestä kudoksiin ja soluihin. Insuliinin vaikutuksen johdosta veren sokeripitoisuus laskee. Diabeteksen alkuvaiheessa esiintyy usein insuliiniresistenssiä, jolloin haima kyllä erittää insuliinia, mutta sen toiminta kehossa on heikentynyt eikä veren sokeripitoisuus seurauksena laske normaalisti. Insuliiniresistenssiä aiheuttavat esimerkiksi ylipaino, tietyt sairaudet (mm. kasvuhormonin liikaeritys, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta ja erilaiset tulehdustilat) ja osa lääkityksistä (mm. kortisoni).
Insuliiniresistenssin myötä veren sokeripitoisuus on korkea, mihin haiman beetasolut reagoivat erittämällä lisää insuliinia. Insuliiniresistenssin jatkuessa haiman beetasolut lopulta väsyvät ja insuliinituotanto vähenee tai loppuu täysin. Sairauden alkuvaiheessa haiman insuliinituotanto voi vielä normalisoitua, mikäli insuliiniresistenssiä aiheuttavat taustatekijät saadaan ajoissa hallintaan. Jos haiman beetasolut tuhoutuvat täysin, tarvitsee kissa elinikäisen insuliinilääkityksen. Ylipainon välttäminen on usein avainasemassa taudin kehittymisen ja ehkäisemisen kannalta. Oikealla ruokavaliolla voidaan myös parantaa elimistön herkkyyttä insuliinille. On todettu, että kissoilla runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa sokeritasapainoa.
Diabeteksen puhkeamiselle on useita altistavia tekijöitä. Ylipainon lisäksi riskitekijöiksi on tutkimuksissa todettu mm. kissan ikääntyminen, vähäinen liikunta, sukupuoli (uros) ja kastraatio/sterilisaatio. Tietyt rodut (mm. burmankissat) ovat alttiimpia diabetekselle. Tyypillinen diabeetikkokissa on ylipainoinen, 11-13-vuotias kastroitu uroskissa, joka elää sisäkissana.
Diabeteksen oireet ja taudin toteaminen
Tyypillisiä diabeteksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen sekä laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta. Oireet kehittyvät usein pikkuhiljaa, mikä tekee niiden havaitsemisesta haastavaa. Hoitamattomana sairaus johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin (”happomyrkytys”), jossa havaitaan mm. oksentelua ja voimakasta väsymystä. Diabeettinen ketoasidoosi voi olla henkeä uhkaava tila.
Diabetesepäilyn yhteydessä kissasta otetaan eläinlääkärissä yleensä verinäyte ja virtsanäyte. Diagnoosi tehdään oireiden ja laboratoriolöydösten perusteella. Näytteistä voidaan tutkia sokeripitoisuuden ja pitkäaikaista sokeritasapainoa kuvaavan fruktosamiinin lisäksi myös muita arvoja. On huomioitava, että kissalla esiintyy myös stressistä johtuvaa lyhytaikaista veren sokeripitoisuuden nousua, minkä vuoksi lievästi koholla oleva sokeripitoisuus klinikalla otetussa verinäytteessä ei ainoana löydöksenä välttämättä tarkoita diabetesta.
Diabeteksen hoito ja seuranta
Hoidon tavoite on pitää veren sokeripitoisuus tasolla, jolla kissa ei oireile ja jolla se voi elää normaalia ja hyvälaatuista elämää: tällöin kissa on yleisvoinniltaan virkeä eikä sen juominen tai virtsaaminen ole lisääntynyt. Liian korkeaa ja liian matalaa veren sokeripitoisuutta vältetään. Ensisijainen tavoite vastikään diagnosoiduilla diabeetikkokissoilla on haiman beetasolujen elpyminen tehokkaan insuliinilääkityksen ja tarkan sokeritasapainon seuraamisen avulla. Jos diabetes saadaan nopeasti kontrolliin, insuliinilääkitystä ei parhaassa tapauksessa enää akuuttivaiheen jälkeen tarvita.
Diabeteksen hoitoon tulee sitoutua, sillä se vaatii paljon sekä hoitajalta että hoidettavalta. Diabetesta hoidetaan lääkkeellisesti nahan alle annettavin insuliinipistoksin. Suurin osa kissoista ei reagoi itse pistämiseen lainkaan, mutta toistuvat lääkityskerrat ja taudin seuranta vaativat kissalta hoitomyönteisyyttä ja hoitajalta paneutumista. Insuliinivalmiste ja -annos ovat yksilökohtaisia ja niitä saatetaan joutua muuttamaan hoitovasteen perusteella. Suun kautta annettavien lääkitysten teho on huono, eikä niiden ensisijaista käyttöä suositella.
Kissan verensokeria seurataan kotiolosuhteissa verensokerimittarilla omistajan toimesta. Säännöllinen verensokerin mittaus on tärkeää etenkin taudin toteamisen alkuvaiheessa, jotta haiman beetasolujen elpymiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset. Jos kissan toipuminen lähtee hyvin käyntiin, voidaan jatkossa mahdollisesti päästä insuliinilääkityksestä kokonaan eroon. Kotona veren sokeripitoisuuden seuraaminen taskukokoisella sokerimittarilla helpottaa hoidon seurantaa. Verensokerin muutosta ajan kuluessa kuvaavalla sokerikäyrällä voidaan arvioida pistoksen vaikutusta ja kestoa ja nähdään, miten matalalle veren sokeripitoisuus laskee pistoksen myötä. Virtsasta voidaan myös joissain tapauksissa mitata kotona pikaliuskoilla sokeripitoisuutta, mutta tämä ei ainoana seurantamenetelmänä ole riittävä sokeritasapainon mittari.
Runsaasti proteiinia ja vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa kissan sokeritasapainoa. Diabeetikkokissoille sopivia kaupallisia erityisruokavalioita on markkinoilla. Nyrkkisääntönä märkäruoan syöttäminen on usein järkevää, sillä märkäruoassa on painoa kohti vähemmän hiilihydraatteja ja energiaa kuin kuivaruoassa, ja myös annoskokojen noudattaminen on usein helpompaa.
Kotona tulee seurata kissan mahdollista painonmuutosta: ylipainoa vältetään, mutta liiallinen laihtuminen voi toisaalta liittyä huonoon sokeritasapainoon. Jos kissalla on ylipainoa sairauden toteamisvaiheessa, tulee laihduttamisen olla hidasta ja hallittua. Liikunnasta on hyötyä painonhallinnassa - leikkimiseen ja kiipeilyyn kannattaa panostaa toki myös kissan virikkeellistämisen ja mielenterveyden kannalta. Painon lisäksi kotona seurataan kissan yleisvointia, ruokahalua, juomista ja virtsaamista. Liian korkea verensokeri johtaa sokerin erittymiseen virtsaan ja sitä kautta lisääntyneeseen virtsan erittymiseen ja lisääntyneeseen juomiseen.
Eläinlääkärikäynneillä seurataan alkuvaiheessa tiuhaan ennen kaikkea veren sokeripitoisuutta ja fruktosamiini-arvoa, joka kertoo veren sokeripitoisuudesta edeltävän 2-3 viikon ajalta. Virtsanäytteitä kontrolloidaan myös, koska diabetes altistaa virtsatietulehduksille. Koska erilaiset tulehdustilat ja muut sairaudet vaikuttavat suuresti sokeritasapainoon ja diabeteksen hoitoon, verinäytteistä kontrolloidaan tarvittaessa myös tulehdusarvoja ja elinarvoja mahdollisten muiden samanaikaisten sairaustilojen toteamiseksi. Tämän vuoksi myös hammasterveydestä tulee pitää hyvää huolta. Sairauden alkuvaiheessa eläinlääkärikäyntejä on tiheämmin, mutta voinnin normalisoituessa voidaan käyntiväliä usein pidentää.
Mahdolliset diabeteksen aiheuttamat ongelmat
Hypoglykemia eli liian matala veren sokeripitoisuus voi kehittyä nopeasti ja olla hengenvaarallinen tila. Hypoglykemia voi johtua liian suuresta insuliiniannoksesta (joko pistoksena annettuna tai kissan oman insuliinituotannon elpymisen myötä) tai liian vähäisestä energiansaannista, esimerkiksi syömättömyyden tai oksentelun myötä. Krooninen hypoglykemia syntyy, kun haima elpyy ja rupeaa tuottamaan jälleen insuliinia, minkä päälle kissalle annetaan edelleen insuliinia nahan alle. Kissalle ei tule nälkä hypoglykemian myötä, joten se ei korjaa itse tilannetta syömällä. Veren sokeripitoisuuden seuraaminen on hyvin tärkeää kroonisen hypoglykemian ehkäisemiseksi.
Hypoglykemian oireet voivat kissalla olla hyvin epämääräisiä. Lievissä tapauksissa kissa voi olla vain vaisu ja vetäytyväinen. Vakava hypoglykemia aiheuttaa mm. etenevää heikkoutta, kouristuksia ja tajuttomuutta. Ensiapuna hypoglykeemiselle kissalle annetaan ruokaa tai hunajaa/sokerivettä. Tajutonta kissaa ei saa syöttää tai juottaa, mutta sen ikeniin voi hieroa hieman hunajaa. Voimakas hypoglykemia vaatii kuitenkin aina suonensisäistä glukoosihoitoa eläinlääkärissä.
Hyperglykemiaan eli liian korkeaan veren sokeripitoisuuteen liittyvät ongelmat kehittyvät hitaammin kuin hypoglykemiaan liittyvät ongelmat. Sen taustalla on yleensä ongelma pistämistekniikassa, liian matala insuliiniannos tai esimerkiksi samanaikaisesta sairaudesta johtuva insuliinin heikko teho kudoksissa. Diabeettinen ketoasidoosi johtuu pitkään jatkuneesta hyperglykemiasta, jolloin elimistö rupeaa käyttämään rasvaa energianlähteenä ja kehoon kertyy ketoaineita. Vakavan diabeettisen ketoasidoosin oireita ovat mm. oksentelu, syömättömyys, runsas juominen ja virtsaaminen, väsyneisyys ja hengityksen makea haju. Tila vaatii aggressiivista sairaalahoitoa. Pitkään jatkunut hyperglykemia voi aiheuttaa myös neurologisia häiriöitä. Näistä tyypillisin on ns. plantigrade stance, jossa kissan kintereet osuvat jatkuvasti maahan. Takajalkojen lihaskunnon heikkeneminen ja vaikeudet mm. hyppäämisessä/kiipeilyssä voidaan havaita usein jo ennen tätä kintereiden tippumista.
Lopuksi
Diabeteksen ennustetta parantaa hoidon aloittaminen riittävän aikaisessa vaiheessa, joten seniorikissan rutiinitarkastukset ja verinäytteiden kontrolloinnit eläinlääkärillä tasaisin väliajoin ovat tärkeitä. Kissa on mestari peittämään oireensa, ja näin mahdollinen diabetes (ja monet muutkin sairaudet) havaitaan mahdollisimman ajoissa. Ylipainon välttäminen on olennaista diabeteksen lisäksi myös mm. tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyssä ja tähän tulisi kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa kissan elämää.
Diabetes on vakava sairaus, jonka onnistunut hoito vaatii omistajalta sitoutumista ja perehtymistä sairauden seurantaan ja mahdollisiin komplikaatioihin. Lääkityksen kanssa moni kissa elää hyvää ja täyttä kissanelämää.