kissa-agility, kissan aivojumppa, kissan aktivointi, kissan hyvinvointi, kissan koulutus, kissan leikki

KISSA-AGILITY TARJOAA KISSALLE MONIPUOLISIA VIRIKKEITÄ

Kissa-agility on koira-agilityn kissamainen versio, jossa kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissa-agility on oiva tapa tuoda sisältöä sisäkissan elämään, sillä se auttaa sekä tyydyttämään kissan liikunnan tarvetta että tarjoaa mahdollisuuden oivaltamisen ja uuden oppimisen tarjoamaan iloon ja yhteiseen mukavaan tekemiseen ihmisen kanssa. 

Kissa-agility vaikuttaa kissan hyvinvointiin monella eri tavalla. Se tarjoaa sisäkissalle tärkeitä mahdollisuuksia liikuntaan, hyppimiseen ja loikkimiseen. Lisäksi lajiin liittyvä koulutusaspekti tarjoaa kissalle tärkeää ja mielekästä aivojumppaa. Kirsikkana kakun päällä kissa-agility tarjoaa myös mukavia kissan ja ihmisen välisiä yhteisiä hetkiä, joiden avulla ihminen voi oppia tuntemaan kissaansa ja sen yksilöllisiä ominaisuuksia entistä paremmin. Kissa-agilityyn soveltuu kissa, jolla ei ole liikkumista rajoittavia sairauksia. Kissan rodulla ei ole väliä, vaan kaikki kissat soveltuvat lähtökohtaisesti agilitykissoiksi. Esimerkiksi moninkertainen Vuoden agilitykissa-palkittu Miuku oli täysin sokea ja onnistui siitä huolimatta häikäisemään yleisön ja kanssakilpailijat nopeilla agilitysuorituksillaan. Monenlaiset kissat siis nauttivat agilitystä ja sen tuomista hyvinvointihyödyistä. 

Kissa-agilityn aloittaminen ei vaadi suuria alkuinvestointeja 

Kissa-agilityn aloittamiseen ei tarvita muuta kuin into, motivaatio ja ripaus mielikuvitusta. Kissa-agilityn harjoittelu ei lähtökohtaisesti vaadi paljon tilaa tai suurta määrää hienoja esteitä. Pelkistetyimmillään kissa-agility on sitä, että kissa opetetaan loikkimaan lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli. Käsistään kätevä rakentaa agilityesteensä itse, mutta niitä on saatavilla myös valmisesteinä. Itse esteitä rakentaessa tulee varmistua siitä, että esteet ovat taatusti turvallisia sekä kissalle että ihmiselle.

Kissa-agilityssä toimitaan kissan ehdoilla 

Kissa-agility perustuu siihen, että kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissan agilitykoulutus tapahtuu positiivisella vahvisteella, eli palkitsemalla kissa toivotusta käytöksestä. Rangaistukset tai pakottaminen eivät kuulu kissan koulutukseen, vaan ei-toivottu käyttäytyminen jätetään vain täysin huomiotta. Minkä tahansa kissan koulutuksen onnistumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää selvittää, mikä on juuri omalle kissalle se kaikista ihanin palkkio, jonka vuoksi se heittäisi vaikka kuperkeikkaa. Palkkioita, kuten erilaisia ruokapalkkioita, rapsutusta ja leikkiä, ei voi laittaa mihinkään yleispätevään paremmuusjärjestykseen, sillä palkkiopreferenssit ovat todella yksilöllisiä ja riippuvat kissan omista mieltymyksistä. Omalle kissalle parhaan palkkion saakin selville vain kokeilemalla: jos kissasi poistuu niskojaan nakellen paikalta, ei palkkio todennäköisestikään ole sille tarpeeksi mielekäs.

Lisäksi aivan kuten missä tahansa kissan kouluttamisessa, myös kissa-agilityn koulutusvaiheessa on hyvä edetä pienin vauvanaskelin ja pitää vaatimustaso maltillisena. Näin pyritään varmistamaan kissan motivoituneisuus, eikä tulla tappaneeksi sen motivaatiota painostamalla sitä liian vaikeiden tehtävien äärellä. Kissan voi opettaa ylittämään esteitä esimerkiksi seuraamalla ohjaajan kättä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kosketuskeppiä. Myös lelulla tai makupalalla houkuttelu ovat sallittuja kissanohjaustapoja, joten on aivan ohjaajan ja kissan omista mieltymyksistä kiinni. millainen ohjaustapa toimii parhaiten. 

Kissa-agility tarjoaa kissalle monipuolisia virikkeitä, kuten uuden oppimista sekä liikuntaa. Kuvassa maatiaiskissa Hiskin taidonnäyte

kissa-agility

Ohjatut treenit sopivat kissakollekin

Koirien kanssa on ollut pitkään yleinen ja täysin normaali käytäntö käydä niiden kanssa säännöllisesti ohjatuissa treeneissä kodin ulkopuolella. Oman kokemukseni mukaan kissojen kohdalla eläintenkouluttajan puoleen käännytään useimmiten kuitenkin vasta silloin, kun kissan kanssa tulee ongelmia. Mikään ei kuitenkaan periaatteessa estä ohjattua harrastamista kissankaan kanssa, kunhan kissa totutetaan huolella matkustamiseen ja uusissa paikoissa liikkumiseen, jotteivät ne aiheuta kissalle ylimääräistä stressiä. Mikäli kissan kouluttamisesta herää kysymyksiä, kannattaa siis olla rohkeasti yhteydessä kissoihin erikoistuneeseen ammattieläintenkouluttajaan. Jos kodin ulkopuolelle matkustaminen tuntuu ylivoimaiselta, voi kouluttajalta tiedustella mahdollisuutta kotikäyntiin. Listan ammattitutkinnon suorittaneista ja palkitsemalla kouluttamiseen sitoutuneista eläintenkouluttajista löydät osoitteesta elaintenkouluttajat.com

Kissa-agility sopii tavoitteellisellekin harrastajalle 

Sen lisäksi että kissa-agilityä voi treenata kotona, siinä voi myös kilpailla. SAGIK ry järjestää vuosittain muutamia virallisia kissa-agilitykilpailuja, yleensä Kissaliiton alaisten kissanäyttelyiden yhteydessä tai esimerkiksi eläinkauppojen tiloissa. SAGIK ry palkitsee vuosittain Vuoden agilitykissan edellisen vuoden kokonaiskilpailumenestyksen perusteella. Viralliset kissa-agilitykilpailut käydään turvallisuussyistä pitkällä pöydällä, johon esteet on sijoitettu peräkkäin. Liittymällä SAGIK ry:n jäseneksi, saat jäsenetuna virallisten agilityesteiden tarkat mitat, joiden avulla pystyt halutessasi rakentamaan itse virallisia agilityesteitä vastaavat esteet kotikäyttöön. Virallisten agilityesteiden harjoittelu kotona saattaa auttaa kilpailusuorituksessa, kun esteet ovat kissalle jo entuudestaan tuttuja. Tähtää kissansa kanssa sitten kilpailuihin tai ei, on kissa-agility mitä monipuolisin kissan ja ihmisen yhteinen harrastus. 

Kissa-agilityn harrastaminen ei vaadi suuria investointeja. Minimalistisimmillaan kissa-agility voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että opettaa kissan hyppimään lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli. 

Teksti: Sari Toivola, Suomen Agility Kissat ry

Kuvat: Ari Kankainen

Kirjoittaja on SAGIK ry:n puheenjohtaja ja viestintävastaava sekä eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.

Artikkeli on alunperin julkaistu Siperialainen jäsenlehdessä 2/2020

 Suomen Agility Kissat SAGIK ry www.agilitykissat.com

kissa-agility agikissat

 

On perustettu vuonna 2001. Yhdistys tähtää kissan aseman parantamiseen ja ymmärryksen lisäämiseen sen tarpeista. Yhdistys jakaa tietoa kissan aktivoinnista ja aktivoinnin keinoista, järjestää virallisia agilitykilpailu ja viestii kissan aktivoinnista ja sen keinoista. Yhdistys järjestää verkkokursseja ja on Suomen Kissaliiton jäsenyhdistys.

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.