kissan aktivointi, kissa-agility, kissan kouluttaminen, kissa on aktiivinen eläin, aktiivisuuden puute voi johtaa turhautumiseen ja ongelmakäyttäytymiseen.

PIENIKIN AKTIVOINTI ON PANOSTUS KISSAN HYVINVOINTIIN

Kissan esi-isät ovat olleet paitsi saaliseläimiä, mutta ennen kaikkea aktiivisia, metsästäviä saalistajia, jotka ovat saalistaneet useamman kymmentä kertaa päivässä läpi elämänsä. Kissalla onkin siksi sisäsyntyinen tarve tutkia ja metsästää pieniä, liikkuvia asioita ja toisaalta myös saada ruokansa tekemisen kautta. Kissalle on myös tyypillistä tavoitella positiivisia asioita, kuten ruokaa, ja tavoittelu tuottaakin kissalle mielihyvähormonia - oli tavoittelu sitten saalistusketjun toteuttamista tai saaliin syömistä.

Myös nykyinen lemmikkikissa on aktiivinen läpi elämänsä, jos sille annetaan mahdollisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Koska aktiivisuus ja tavoitteleminen ovat kissan esi-isän elämässä suuressa roolissa, on helppo ymmärtää, että myös nykykissa kaipaa ja tarvitsee aktivointia voidakseen hyvin. Tutkimusten mukaan lajityypillisen käyttäytymisen toteuttaminen tuottaa mielihyvähormonia, ja tämän mielihyvähormonin puutteen on todettu olevan ihmisillä mm. masennuksen taustalla.

Aktiivisena eläimenä aktiviteettien puute voi luonnollisesti johtaa turhautumiseen, joka voi oirehtia näkyvästikin ongelmakäytöksenä. Ongelmakäytökseksi koetaan esimerkiksi aggressiivisuus, kodin tavaroiden tuhoaminen ja mouruaminen, jotka voivat kaikki olla merkkejä aktivoinnin puutteesta, jonka kissa kanavoi muuhun tekemiseen. Valitettavan usein kuulee kissan olevan hullu tai muutoin vain luonnevikainen/ärsyttävä, kun todellisuudessa käytös voitaisiin saada loppumaan mahdollisesti hyvinkin yksinkertaisesti tarjoamalla kissalle mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen aktivoinnin kautta.

Huomioitavaa on myös, että kissa todella on luonnostaan aktiivinen eläin, ja masennus, eli mielihyvähormonin puute, näkyykin herkästi myös kissan passivoitumisena, eli kissa ei esimerkiksi välttämättä innostu asioista tai nukkuu paljon.

Aktivointi sanana kuulostaa työläältä ja raskaalta asialta omistajalle, mutta todellisuudessa kissalle saa luotua aktiviteetteja hyvinkin pienillä asioilla! Keräsin sinulle viisi helppoa vinkkiä kissan aktivointiin - viisi tapaa mahdollistaa kissan lajityypillinen käyttäytyminen ja samalla viisi syytä siihen, miksi kissaa kannattaa aktivoida eri tavoin!

kissan aktivointi

Kissa on hajumaailman eläin

Kissa tutkii maailmaa ja myös kommunikoi paljon hajujen kautta, ja kissan nenä onkin yllättävän tarkka. Haistelu onkin kissalle siksi lajityypillistä.

Hajumaailman aktivointia voit tarjota kissalle esimerkiksi tuomalla “pihan sisälle”, eli esimerkiksi oksia, käpyjä, lunta, jäätä ja lehtiä kissan haisteltavaksi. Moni kissa viihtyy mielenkiintoisten hajujen parissa yllättävänkin pitkään! Myös kissanminttu- ja valerianalelujen kaltaiset hajulelut ovat kissalle helppoa hajumaailman aktivointia, jos kissa niistä pitää.

Jos kouluttaminen kiinnostaa, on nosework eli hajutyöskentely myös kissalle hyvinkin lajityypillistä ja miellyttävää touhua! Hajutyöskentelyssä kissa voidaan kouluttaa tunnistamaan tiettyjä hajuja tai etsimään ja paikallistamaan toivottua hajua.

Kissa on tottunut tekemään töitä ruokansa eteen

Lajityypillisesti kissa ei ole tottunut saamaan ruokaansa nenän eteen valmiina kupissa. Nykykissan yleisin tapa on kuitenkin saada ruokansa valmiina annoksina tekemättä mitään nenänsä eteen - parhaimmillaan ei tarvitse odottaa edes ruoka-aikaa, kun ruoka on jatkuvasti valmiina odottamassa nappulabaareissa.

Erittäin helppo ja luonnollinen tapa tarjota kissalle lajityypillisen käytöksen toteuttamista onkin tehdä se ruuan kautta. Parasta ruualla aktivoinnissa on se, että se on helppo toteuttaa kiireisessäkin arjessa! Poista avoimet nappulabaarit ja tarjoa ruoka ruokakupin sijaan vaikka edes silloin tällöin aktivointipelistä, nuolumatolta, hajumatolta tai muun toiminnan kautta.

Yksinkertainen ja täysin ilmainen tapa on esimerkiksi nappuloiden heittely yksitellen, jolloin kissa juoksee nappuloiden perässä kuin saalistaen niitä. Myös ruuan piilottaminen ympäri huonetta tai tyynyjen ja peittojen alle on kissalle hyvin kiehtovaa tekemistä eikä maksa aikaa eikä rahaa. Aktivointipelejä voit luoda myös käyttäen esimerkiksi vessapaperirullan hylsyä, johon tehdään reikä, tai kenkälaatikkoa, johon laitetaan pohjalle ruoka ja ruuan päälle esimerkiksi suklaamunan muovikuoria.

Saalistusketjun toteuttamisen ihanuus

Saalistaminen on iso osa kissan esi-isän elämää. Saalistusketjuun kuuluu useita vaiheita: saaliin paikallistaminen, vaaniminen, hyökkääminen, tappaminen ja syöminen. Lopputulos ei ole saalistamisen merkityksen kannalta tärkeää, sillä kissan esi-isilläkin luonnossa alle puolet saalistusketjuista on päättynyt saaliin saamiseen ja syömiseen. Näin ollen myös saalistusketjun yksittäisten osien suorittaminen aiheuttaa kissalle jo mielihyvää.

Saalistusketjun toteutumiseen luonnollisesti helpoin tapa ovat erilaiset lelut, joita kissa voi ensin paikallistaa ja vaania, joiden kimppuun voi hyökätä ja joita voi tavallaan myös tappaa potkimalla tai puremalla. Kissaa ei kiinnosta lelun hintalappu tai hienous, vaan pienimmät ja arkisimmatkin asiat ovat kissan mielestä erittäin huikeita leluja - olet varmasti huomannut, miten korvatulpat, pullonkorkit, heiluvat laturinjohdot ja kaikki pieni liikkuva kiinnostavat kissaa. Leluja voikin tehdä myös itse, kunhan muistaa turvallisuuden; on tärkeää, ettei kissa pääse nielemään lelun osia (kuten korvatulppaa tai villalangan pätkää). Esimerkiksi korvatulpasta voi kuitenkin saada turvallisen ja kiehtovan lelun kun sen kiinnittää tukevasti huiskan päähän niin, ettei se varmasti irtoa kissa hyökätessä kissan mahaan.

Huomioitavaa on, että jokainen kissa on yksilö. Varmaa on, että jokainen kissa rakastaa saalistusketjun toteuttamista ja toteuttaa sitä läpi elämänsä mielellään, jos siihen tarjotaan mahdollisuus tasaisesti. Kissan mieltymykset kiinnostavasta lelusta voivat kuitenkin vaihdella hyvinkin paljon jopa päivän mukaan. Kissat myös pitävät erilaisista tavoista leikkiä - jos sinun kissasi ei innostu leikistä, kokeile liikuttaa lelua eri tavoin - pitääkö sinun kissasi enemmän vaanimisesta vai juoksemisesta? Paikallaan rapisevasta lelusta vai nopeasti liikkuvasta, säpäkästä liikkeestä? Innostuisiko esimerkiksi peiton alla piilossa liikkuvasta lelusta? Ovatko maata pitkin kulkevat vai ilmassa lentävät lelut mieluisampia?

Saalistaminen on kissan geeneissä, joten jokaiselle kissalle löytyy varmasti lelu, joka innostaa saalistuskäyttäytymiseen ja leikkimiseen. Omistajalta voi välillä vaatia enemmän vaivaa löytää se kissaa kiehtova lelu, mutta työ on kaiken vaivan arvoista, koska lopputuloksena on mielihyvähormoneja saalistamisesta saava, onnellinen kissa!                     

Kissalle on lajityypillistä tavoitella positiivisia asioita

Positiivisten asioiden, kuten ruuan tai lelun, tavoitteleminen on kissalle hyvinkin lajityypillistä. Tavoitteleminen tuottaakin kissalle yhtä lailla mielihyvää kuin itse asian saaminen.

Kissan kouluttaminen on hyvä tapa aktivoida kissaa tämä lajityypillisyys huomioiden. Kissan kouluttaminen on tehokkainta kun koulutetaan positiivisesti vahvistaen ja mahdollistaen myös omaehtoisuus esimerkiksi hoitotoimien opettelussa. Kouluttaminen onkin paitsi kissan aktivoinnin kautta hyvä asia kissalle, mutta se mahdollistaa myös stressittömämmän elämän; kissalle ei ole lajityypillistä, että sen kynnet leikataan, turkkia hoidetaan tai hampaat harjataan. Kun tällaiset nykykissan hyvinvoinnin kannalta toisaalta välttämättömät hoitotoimet koulutetaan kissalle mukavaksi omaehtoisesti, pääsee se hoitotoimien yhteydessä toteuttamaan tavoittelua positiivisessa mielessä ja näin ei-lajityypilliset asiat eivät aiheuta stressiä, vaan ovat positiivisia asioita.

Kissa oppii asioita siinä missä koirakin, ja kissat innostuvatkin herkästi esimerkiksi agilitysta, noseworkista, dobosta ja kaikenlaisesta temppuilusta kissayksilöstä riippuen. Apua kouluttamiseen löydät kissan kouluttamisesta tehdyistä kirjoista ja yksilöllistä apua voit saada myös eläintenkouluttajilta, myös internet on nykyään koulutusvinkkejä pullollaan!

kissan leikittäminen, kissan aktivointi

Turvallista ulkoilua voi toteuttaa monella tapaa kissayksilön mukaan

Ulkoilu on kissalle monipuolista ja luontaista aktiviteettia kun hajut ja monet tutkittavat ja liikkuvat asiat yhdistyvät. Vapaa ulkoilu on kissan hyvinvoinnin kannalta erittäin huono asia, koska luonnossa kissaa vaanivat monet vaarat ihan ihmisistä ja toisista kissoista petoeläimiin ja autoihin. Vapaa ulkoilu voikin aiheuttaa kissalle paljon tuskaa ja jopa kivuliaan kuoleman, kissan ulkoillessa vapaana myös kissan terveydentila jää väistämättä vähemmälle seurannalle. Nykykissa ei myöskään kuulu luontoon eikä selviä luonnossa, ja siksi kissan ulkoilu tulee toteuttaa aina turvallisesti ihmisen kanssa.

Kaikki kissat eivät innostu valjasulkoilusta vaan pelkäävät laajaa, tuntematonta tilaa, jossa tapahtuu paljon asioita ilman että kissa voi niihin vaikuttaa. Valjasulkoiluun kannattaakin totuttaa ihan valjaiden ja narun opettelemisesta lähtien hyvin hitaasti kissayksilöä seuraten.

Jos valjastelu aiheuttaa kissalle stressiä, kannattaa se jättää väliin, koska on myös muita tapoja, joilla kissa voi “olla pihalla”. Helpoin tapa on sijoittaa sisällä ikkunoiden läheisyyteen kissan raapimapuu, tolppa, ikkunanlauta tai taso, josta kissa voi turvallisesti seurata pihan tapahtumia. Myös catio, eli lasitettu tai verkotettu terassi tai pienempi ulkoilutarha ovat monille kissoille mieluisia, erityisesti kun niitä sisustetaan kiipeilymahdollisuuksilla ja erilaisin tutkittavin asioin.

Kissan tutkimisen tarvetta voidaan helposti toteuttaa ylipäätään antamalla kissalle kotona mahdollisuuksia ympäristön tarkkailuun; koska kissa on luontaisesti saalistajan lisäksi myös saaliseläin, tykkää kissa olla korkealla ja seurata tapahtumia sieltä. Kiipeilypuut ja erilaiset seinätasot toimivatkin myös osaltaan hyvänä virikkeenä ja tarjoavat samalla myös turvallisen nukkumapaikan.

Kissan hyvinvointi ei vaadi sitä, että kissalle tarjotaan kaikki mahdolliset aktivoinnin muodot päivittäin, vaan kissa on tyytyväinen siitä, että pääsee toteuttamaan mahdollisimman paljon lajityypillistä käyttäytymistään - yksikin osa-alue päivässä lisää hyvinvointia yhdessä virikkeiden kanssa. Kissan ottaessa tulisikin olla valmis tarjoamaan lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksia jollain tapaa päivittäin, koska näin saadaan aikaan hyvinvoiva ja onnellinen kissa; kissa, jolla on mahdollisuus olla kissa.

Erilaisia aktivoinnin tapoja voi soveltaa oman elämäntilanteen mukaan ja kun uusia aktivointitapoja lisää pikkuhiljaa osaksi arkea huomaa, ettei aktivoiminen oikeasti vie välttämättä niin paljon aikaa kuin voisi kuvitella - parhaimmillaan se ei vie aikaa lainkaan!

Haastankin sinut kokeilemaan erilaisia tapoja aktivoida kissaasi ja tarjota sille lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksia - mikä aktivoinnin muoto on sinun kissasi suosikki tänään?

 

Teksti ja kuvat: Eveliina Jurmu

Somakiss ry:n puheenjohtaja

Lisäoppia, koulutusta ja palveluita hankittavissa Eveliinan omien sivujen kautta > www.kissankanssa.fi

Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.